Sain tämänkin ohjeen joulukuun paketista, ja oli pakko tehdä itselle myös tätä ;) Puolitettuna kuitenkin.

Alkuperäinen ohje Hellapoliisilta

1530404_10151953565097880_1885917778_n-n

Couscoussalaatti
n. 8 annosta

3 dl vettä
½ kasvisliemikuutio tai loraus kasvisfondia
3 dl couscousia
n. 2 rkl limettimehua
n. 200 g salaattijuustokuutioita öljyssä
½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja kuutioina
1 rasia kirsikkatomaatteja
1 punasipuli silppuna tai renkaina
(vihreitä oliiveja)
1/2-1 dl kurpitsansiemeniä
1 ruukku tuoretta basilikaa

Kiehauta vesi ja fondi, nosta liedeltä.
Lisää joukkoon couscous ja anna hautua kannen alla muutama minuutti.
Sekoita jyvät irtonaisiksi lusikalla.
Purista joukkoon limetin mehu.
Lisää salaattijuustokuutiot ja hieman juustopurkin öljyä.
Kuutioi joukkoon aurinkokuivatut tomaatit, puolita kirsikkatomaatit ja silppua tai viipaloi kuorittu punasipuli.
Sekoita joukkoon kurpitsansiemenet ja silputtu basilika.

Tarjoa kylmänä tai lämpimänä.

Jätin pois oliivit ja korvasin kurpitsansiemenet salaattisekoituksella.